Hyppää sisältöön

Kotouttamisen osaamiskeskus julkaisee kuukausikatsauksia ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työttömyydestä ja palveluihin osallistumisesta

29.10.2020 10.35
Uutinen

Kotouttamisen osaamiskeskus julkaisee kuukausittain katsauksen ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työllisyydestä ja palveluihin osallistumisesta perustuen työnvälitystilaston rekisteritietoihin.

Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä väheni

Lokakuun 2020 katsauksen mukaan:

  • Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä väheni noin 1 700 henkilöllä elokuuhun 2020 verrattuna.
  • Ulkomaan kansalaisia oli kuitenkin syyskuussa 2020 työttöminä työnhakijoina 40 % ja vieraskielisiä 41 % enemmän edellisvuoteen verrattuna.
  • Ensimmäistä kertaa koronakriisin aikana ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman nopeammin kuin suomalaisten työttömien työnhakijoiden määrä. Todellisuudessa ulkomaalaisten työttömyys on todennäköisesti kasvanut vieläkin enemmän, sillä kaikki työttömäksi jääneet eivät ole osanneet tai voineet ilmoittautua työttömiksi työnhakijoiksi.
  • Yhteensä työttömistä työnhakijoista oli ulkomaan kansalaisia noin 10 % ja vieraskielisiä noin 14 % syyskuussa 2020.
  • Ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista kolme suurinta kansalaisuutta olivat syyskuussa 2020 virolaiset, venäläiset ja irakilaiset. Suurimmista ulkomaan kansalaisuuksista työttömyys on kasvanut eniten kiinalaisten, virolaisten ja vietnamilaisten joukossa edellisvuoteen nähden.
  • Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut erityisesti miesten joukossa (54 %) edellisvuoteen nähden. Naisten joukossa kasvu on ollut selvästi maltillisempaa (28 %)

Lokakuun 2020 katsaus ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työttömyydestä ja palveluihin osallistumisesta

Lue lisää:

Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työllisyyskatsaukset