TE-toimistoissa on kyettävä vastaamaan yksilöllisiin asiakastarpeisiin maassaoloajasta riippumatta

Julkaisuajankohta 15.6.2020 9.00
Uutinen

TE-toimiston toimiva asiakasprosessi ja asiantuntijan osaaminen ovat ratkaisevia kotoutuja-asiakkaiden ohjauksen ja neuvonnan onnistumisessa. Jatkossa TE-toimistoissa tarvitaan palvelujen ja prosessien kehittämistä mutta myös lisää resursseja asiakastyöhön. Tarkoituksenmukaisten palvelupolkujen luominen edellyttää, että asiakkaiden kannustimet ja etuudet tukevat asiakkaan etenemistä työelämää kohti. Tiedot käyvät ilmi tänään 15.6.2020 julkaistusta raportista Kotoutuja-asiakkaiden ohjaus ja palvelut TE-toimistoissa.

Selvityksen mukaan TE-palvelujen ja kuntien on kehitettävä yhteistyössä ja toistensa palvelut huomioon ottaen työelämään johtavia palveluja ja palvelupolkuja. Yksilöllisiin tarpeisiin on kyettävä vastaamaan myös kotoutumisajan jälkeen. Kun palvelujärjestelmää kehitetään, täytyy tarkastella myös työnantajan kannustimia rekrytoida, perehdyttää ja tarjota koulutusta.

Asiakasprosessin alkuvaiheen yhteistyö toimijoiden, erityisesti kuntien ja TE-toimistojen, välillä on erityisen tärkeää esimerkiksi yhteen tuotujen ohjaus- ja neuvontapalveluiden muodossa. Asiakas omistaa prosessinsa itse, mutta yhdellä viranomaistaholla on oltava ohjausprosessista kokonaisomistajuus. Selvityksen mukaan erityisesti omaehtoisen koulutuksen yhteensovittaminen kotoutuja-asiakkaiden palvelupolkuihin vaatii kehittämistä.

Selvityksessä tarkastellaan kotoutuja-asiakkaiden osalta TE-toimistojen toiminnan organisoimista, alkukartoitusten ja kotoutumissuunnitelmien laadintaa, päivitystä ja seurantaa, ohjausta ja sen kriteerejä. Lisäksi tarkastellaan TE-palveluja, yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä tiedonsiirtoa eri toimijoiden välillä.

Selvitys perustuu TE-toimistojen henkilöstölle toteutettuun sähköiseen kyselyyn ja haastatteluihin.

Selvityksen on laatinut Owal Group Oy työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta.

Selvitystä käsitellään kotouttamisen osaamiskeskuksen elokuussa järjestämässä webinaarissa. Seuraa kotouttaminen.fi:n tapahtumakalenteria.

Lisätietoja:

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2020:31 Kotoutuja-asiakkaiden ohjaus ja palvelut TE-toimistoissa

Susanna Piepponen, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7990

Risto Karinen, johtaja, Owal Group Oy, p. 050 535 1820

Tutustu myös 15.6.2020 julkaistuun raporttiin Työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttaja-asiakkaiden ohjaus ja palvelut kunnissa

Takaisin uutisiin