Ensimmäisen työperusteisen oleskeluluvan käsittelyaika on lyhentynyt

Julkaisuajankohta 11.5.2021 11.30
Uutinen

Maahanmuuttovirasto on tiedottanut, että ensimmäisten työperusteisten oleskeluluvan saa nyt aiempaa nopeammin. Käsittelyaikojen mediaani on puolittunut verrattuna vuoden 2020 alkuvuoden käsittelyaikoihin.

Maahanmuuttovirasto kertoo tiedotteessaan, että ensimmäisten työperusteisen oleskelulupien käsittelyaikojen mediaani on ollut alkuvuonna 37 päivää. Suurin osa hakemuksista on työntekijän oleskelulupahakemuksia, ja niiden määrä oli vuonna 2020 ennätyksellinen 4 504 kappaletta. Erityisasiantuntijoiden ja muiden huippuosaajien oleskelulupia käsitellään, esimerkiksi osa-automaation ansiosta, jopa noin kahdessa viikossa.  

Vaikka maahanmuuttovirasto on onnistunut lyhentämään työperusteisten oleskelulupien käsittely-aikoja, on osa lupien käsittelystä edelleen ruuhkautunut. Maahanmuuttovirasto jatkaa kehittämistyötä, jotta tavoite kuukauden käsittelyajasta toteutuisi viimeistään 2023. Kehittäminen kohdistuu erityisesti työvoiman ja opiskelijoiden hakemusten käsittelyyn. 

Lisätietoja: 
Maahanmuuttoviraston tiedote työperusteisten oleskelulupien käsittelyajoista
 

Takaisin uutisiin