Kaupunkikokeilut käynnistyvät keväällä

1.10.2019 15.41
Uutinen

Hallitus vahvistaa kaupunkien roolia työllisyyspalveluissa ja käynnistää keväällä 2020 kaupunkikokeilut. Kaupunkikokeiluissa TE-toimistojen asiakasvastuita siirretään kaupungeille.

Kokeilussa kaupungit saavat vastuulleen ne työnhakijat, jotka tarvitsevat työllisyyspalvelujen lisäksi monialaisia palveluita. Tällä parannetaan erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

Kaupunkien palvelujen piiriin tulevat Kelan etuuksia saavat työttömät työnhakijat. Näiden työttömien tilanteet vaihtelevat, mutta ryhmää yhdistää korostunut tarve henkilökohtaiseen palveluun. Kohderyhmää täydennetään niin, että se koskee kaikkia maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita sekä nuoria. 

Kaupunkien odotetaan panostavan taloudellisesti kokeiluihin. Kokeilut kestävät noin 2,5–3 vuotta. Kokeilut kohdennetaan maakuntien keskuskaupunkeihin sekä näiden työssäkäyntialueille. Sen lisäksi Espoolla, Vantaalla, Kotkalla ja Salolla on halutessaan mahdollisuus tulla kokeiluun mukaan.

Lue lisää:

Lue työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 24.9.2019: Hallituksen työllisyyspaketti käynnistyy kaupunkikokeiluilla