Kehitä kulttuuritietoista osaamistasi – lokakuussa käynnistyvä koulutus järjestetään useilla paikkakunnilla

11.10.2018 8.38
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriön Sylvia-hanke ja Turun yliopiston Brahea-keskus järjestävät syksyn aikana koulutuskiertueen kulttuuritietoisesta osaamisesta asiakastyössä. Usealla paikkakunnalla järjestettävä maksuton koulutus on suunnattu pakolaistaustaisia asiakkaita työssään kohtaaville kuntien työntekijöille. Ensimmäinen koulutus järjestetään Helsingissä 26.10.2018.

Käytännönläheinen koulutus perustuu osallistujien omiin kokemuksiin

Koulutuksessa käsitellään kieleen, kulttuuritaustaan ja uskontoon liittyviä kysymyksiä käytännön-läheisesti, ammatillisesta näkökulmasta. Asiantuntijoiden alustusten lisäksi koulutuksessa kuullaan aiheesta kokemuspuheenvuoro. Koulutus antaa myös valmiuksia tulkkiavusteiseen työhön ja mo-niammatillisissa verkostoissa toimimiseen.

Aiheita lähestytään osallistujien kokemusten pohjalta dialogisella työpajatyöskentelyllä. Koulutuspäivää pohjustaa ilmoittautumisen yhteydessä tehtävä pienimuotoinen pohdintatehtävä, joka liittyy osallistujien omiin kokemuksiin ja huomioihin heidän työssään.

Tutustu koulutuskiertueen aikatauluun ja ilmoittaudu alueesi koulutukseen

Saat alueesi koulutuksen tarkat tiedot ja voit ilmoittautua paikkakuntakohtaisella tapahtumasivulla, jolle pääset alla olevista linkeistä. Koulutusta pohjustava lyhyt pohdintatehtävä avautuu ilmoittautumislomakkeen lähettämisen jälkeen. Tehtävän täyttämiseen kannattaa varata hetki aikaa. Vastaathan tehtävään ennen koulutuspäivää. 

Kulttuuritietoinen osaaminen asiakastyössä -koulutukset:

Helsinki pe 26.10. klo 9.00–15.30
Kokouskeskus Keltasirkku, Opastinsilta 12 B 00520 Helsinki
Ilmoittaudu Helsingin koulutukseen

Kajaani ti 30.10. klo 9.00–15.30
Ravintola Atima, Lönnrotinkatu 2 B, 87100 Kajaani
Ilmoittaudu Kajaanin koulutukseen

Vaasa ti 13.11. klo 9.00–15.30 / kaksikielinen tilaisuus suomeksi ja ruotsiksi
Original Sokos Hotel Royal Vaasa, Hovioikeudenpuistikko 18, 
65100 Vaasa
Ilmoittaudu Vaasan koulutukseen

Pori to 22.11. klo 9.00–15.30 
Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 A, 28100 Pori
Ilmoittaudu Porin koulutukseen

Mikkeli ti 4.12. klo 9.00–15.30
Mikkelin pääkirjasto, Raatihuoneenkatu 6, 50100 Mikkeli
Ilmoittaudu Mikkelin koulutukseen

Rovaniemi ma 10.12. klo 9.00–15.30 
Lapin ELY-keskus, Hallituskatu 3 B, Rovaniemi
Ilmoittaudu Rovaniemen koulutukseen 

Kouvola ke 12.12. klo 9.00–15.30
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Salpausselänkatu 22, 45100 Kouvola
Ilmoittaudu Kouvolan koulutukseen

Joensuu to 13.12. klo 9.00–15.30 
Itä-Suomen yliopisto, Yliopistokatu 2, 80100 Joensuu
Ilmoittaudu Joensuun koulutukseen                                                                                                               

Koulutus on maksuton ja sisältää kahvi- ja lounastarjoilun.

Koulutuskiertue saattaa vielä täydentyä muutamalla koulutuspäivällä – seuraathan kotouttaminen.fi-sivustoa!

Kulttuuritietoinen osaaminen asiakastyössä -koulutuksen järjestää työ- ja elinkeinoministeriön Sylvia-hanke ja toteutuksesta vastaa Turun yliopiston Brahea-keskus. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta (AMIF) rahoitettava Sylvia-hanke tukee pakolaisia vastaanottavia kuntia taloudellisin lisätuin sekä vahvistamalla vastaanottoon ja kotouttamiseen liittyvää osaamista.

Lisätietoja

Kulttuuritietoinen osaaminen asiakastyössä − tulkintoja ja kohtaamisia oman työn arjessa (PDF)
Lisätiedot koulutussisällöistä: Kia Lundqvist, Turun yliopiston Brahea-keskus, kia.lundqvist@utu.fi, puh. 0400 156137
Lisätiedot koulutusten käytännön järjestelyistä: Leena Vanhakylä, Turun yliopisto Brahea-keskus, leena.vanhakyla@utu.fi puh. 050 340 4367
Lisätietoa Sylvia-hankkeesta ja hankehenkilöstön yhteystiedot: kotouttaminen.fi/sylvia