TEM myöntää valtion erityisavustusta 8:lle kotouttamistyötä tukevalle järjestöhankkeelle

17.12.2018 15.53
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää järjestöille yhteensä 500 000 euroa avustusta kotouttamistyöhön vuodelle 2019. Järjestötoiminnan kohderyhmänä ovat humanitaarisista syistä alaikäisinä ilman huoltajaa tulleet oleskeluluvan saaneet lapset, nuoret ja nuoret aikuiset.

Hankehaussa painotettiin tänä vuonna toimintaa, jonka avulla luodaan ilman huoltajaa tulleille oleskeluluvan saaneilla lapsille ja nuorille sosiaalisia siltoja suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen sosiaalisiin verkostoihin. Henkilökohtaiset sosiaaliset kontaktit tukevat lapsia ja nuoria siirtymissä itsenäiseen elämään, opintopoluille ja työelämään. Kontaktit mahdollistavat myös kuulumisen tunteen kehittymisen ja kytkeytymisen laajempiin sosiaalisiin verkostoihin.

Tavoitteena on, että hankkeiden kautta lapset, nuoret ja nuoret aikuiset saavat henkilökohtaiseen, säännölliseen ja pitkäkestoiseen vuorovaikutukseen perustuvia ihmissuhteita.

Järjestöavustusta koordinoi työ- ja elinkeinoministeriön kotouttamisen osaamiskeskus.

Vuonna 2019 rahoitettavat hankkeet ja järjestöt

  • Kirkkopalvelut, Tuu mukaan 2! -hanke, 65 000 euroa
  • Kotka-Kymin seurakunta, Kaveriksi minulle – ystävä- ja tukiperhetoiminnan mentorointiohjelma, 56 000 euroa
  • Pelastakaa Lapset ry, Tukiperhe kotouttaa – nuoren kanssa kohti aikuisuutta, 68 000 euroa
  • Savonlinnan kristillinen opisto ry, Savonlinnan kummiverkosto, 68 000 euroa
  • Suomen Punainen Risti (SPR) Helsingin ja Uudenmaan piiri, Tukea ja osallisuutta II -hanke, 41 000 euroa
  • SPR Oulun osasto, Kotona Oulussa, 32 000 euroa
  • Suomen setlementtiliitto ry, Kotipolku – alueellinen nuorten kotouttamisen hanke Kuopiossa, Joensuussa ja Jyväskylässä, 120 000 euroa
  • Yhteiset lapsemme ry, Vierellä, 50 000 euroa.

Lisätietoja:

Järjestöavustus

Erityisasiantuntija Varpu Taarna, TEM kotouttamisen osaamiskeskus, puh. 029 504 8243, etunimi.sukunimi@tem.fi