On kulunut vuosikymmeniä siitä, kun astuin ruotsinlaivasta mukanani yksi pieni matkalaukku. Lukion jälkeen olin lähtenyt Tukholmaan kahden ystäväni kanssa työnhakuun. Kun saavuimme Tukholmaan, meillä ei ollut työpaikkaa eikä asuntoa, mutta kummatkin järjestyivät parissa päivässä. Elämäni siirtolaisena – termi, jota siihen aikaan käytettiin – alkoi. Tuo omakohtainen kokemus maahanmuutosta jätti minuun loppumattoman kiinnostuksen: mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän asettuu uuteen yhteiskuntaan, kieleen ja kulttuuriin. Myöhemmin kiinnostus laajeni kysymykseen siitä, mitä tapahtuu ja mitä tulisi tapahtua yhteiskunnassa, joka ottaa vastaan näitä uusia tulijoita. 

Olen saanut opiskella, tutkia, kirjoittaa ja tehdä kehittämistyötä tämän äärimmäisen mielenkiintoisen ilmiön ympärillä. Tukholman vuosien jälkeen sain vielä uudelleen kokea muutamia uusia kotoutumisprosesseja ja huomata, miten esimerkiksi ikä, perhestatus, vanhemmuus ja koulutustausta vaikuttavat sekä omaan kokemukseen että siihen, miten sinut vastaanotetaan. 

Tuosta ensin yhteiskunnallisen keskustelun marginaalissa olleesta kiinnostuksen kohteestani on vuosien varrella tullut päivänpolttava poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys. Maahanmuuttokeskustelun ongelmakeskeisyys on yhä enemmän taittumassa pohdintaan siitä, miten maahanmuutto voisikin olla osaratkaisu suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten työvoimapulaan, yhteiskunnan ikääntymiseen ja huoltosuhteen kasvavaan epätasapainoon. 

Mutta muuttajat eivät ole vain ratkaisuja tai nappuloita yhteiskunnallisissa kysymyksissä, vaan ensisijaisesti aina ihmisiä inhimillisine kokemuksineen ja tarpeineen. Heidän tarpeensa ovat samoja kuin kenellä tahansa, mutta ne myös liittyvät siihen monille ennalta kokemattomaan elämäntilanteeseen, jossa suuri osa kaikesta tutusta muuttuu. Monille, kuten itselleni Tukholmassa ja myöhemmin, asettuminen uuteen yhteiskuntaan voi olla pääosin innostava ja avartava kokemus, mutta muuttosyystä, vastaanotosta ja avautuvista mahdollisuuksista riippuen se voi olla myös raskas, erillisyyden ja yksinäisyyden tunteita aiheuttava elämäntilanne.   

Kotouttamisen osaamiskeskuksessa on tehty paljon töitä sen eteen, että päättäjillä olisi riittävä ja ajankohtainen tietopohja yhteiskunnan rakenteiden kehittämiseksi niin, että Suomeen olisi helppo asettua ja päästä osalliseksi yhteiskunnan toiminnasta. Järjestöissä ja julkisella sektorilla toimivat ammattilaiset ovat monille uusille tulijoille merkityksellisiä sosiaalisia kontakteja ja tärkeitä tietolähteitä, etenkin maassaolon alkuvaiheessa. 

Osaamiskeskuksen järjestämien erilaisten webinaarien ja kumppanuusverkostotilaisuuksien tavoitteena on vahvistaa ammattilaisten osaamista, keskinäistä yhteistyötä ja moniammatillista toimintaa. Yhä useammat ammattilaiset ymmärtävät, että kotoutumisen tukeminen kuuluu jokaisen työkuvaan tavalla tai toisella. Kotouttaminen.fi-sivusto ja osaamiskeskuksen uutiskirje välittävätkin ajankohtaista tietoa laajenevalle kiinnostuneiden joukolle.       

Kun nyt jään eläkkeelle, kiitän teitä kaikkia, joita olen saanut kohdata näiden vuosien aikana. Te olette halunneet kanssani ymmärtää kotoutujan kokemusta, pehmentää alkuvaiheen haasteita, edistää yhdenvertaisuutta ja tehdä yhteisöistämme inklusiivisempia. On ollut suuri etuoikeus tehdä elämäntyö maahanmuuton ja kotoutumisen kysymysten parissa ja seurata suurta yhteiskunnallista kehitystä, kun Suomi on kansainvälistynyt maahanmuuton kautta. On ollut myös ilo tehdä ja kokea se teidän kanssanne. Yhä jatkuvaa innostusta merkitykselliselle työllenne! 

Anne Alitolppa-Niitamo