Kotouttaminen.fi-blogi

Kotouttamisen osaamiskeskus julkaisee kotouttaminen.fi:ssä kotouttamiskentän eri toimijoiden blogikirjoituksia. Kirjoittajina ovat osaamiskeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijat sekä yhteistyökumppanit ja esimerkiksi hankkeiden, kuntien, järjestöjen kotouttamisen ja pakolaisten vastaanoton toimijat.

Toimi politiikan näyttämöllä – demokratiakasvatusta päätöksentekoon eläytymällä

Arja Loima Lähdin kokeilemaan rohkeasti ja ymmärrys kotoutumisen ulottuvuuksista syveni.

Järvenpäässä toteutettiin Sitran Demokratiakokeilut 2020 osahanke Toimi politiikan näyttämöllä. Rohkeassa kokeilussa maahanmuuttajat tutustuivat kunnalliseen päätöksentekoon. Hankkeesta ja suomalaisesta demokratiasta kerrottiin infotilaisuuksissa, joita järjestettiin erillisinä tapahtumina sekä jalkautumalla kieli- ja kotoutumiskoulutusten oppitunneille. 

Iltakouluissa tutkittiin päätettävää asiaa, pohdittiin päättäjän roolia ja syvennyttiin kuntapäätöksenteon kiemuroihin. Valtuutetut kertoivat omista poluistaan kuntapäättäjiksi ja eri puolueiden tavoitteista. Varjovaltuustot toteutettiin simulaationa eli eläydyttiin käsikirjoituksen mukaisesti päättäjän rooliin. Iltakoulut ja simuloitu varjovaltuusto noudattivat todellisia kunnallisen päätöksenteon kokouskäytäntöjä. Tukena käytettiin teatterin keinoja. Jokeri-hahmo juonsi ja selitti kuulijoille valtuuston tapahtuminen kulkua.

Hankkeen lopputuotteena syntyi Anna äänesi kuulua kuntapolitiikassa -vaikuttamisopas, jossa tarinan muodossa kerrotaan esimerkki päätösasiasta. Sanasto-osuudessa selitetään kuntapolitiikkaan liittyviä käsitteitä.

Kotouttamistyö valtavirtaistuu yhdessä tehden

Minulle kotouttamistyön ammattilaiselle hanke syvensi ymmärrystä tärkeistä kotoutumisen ulottuvuuksista. Ensinnäkin rohkeisiin kokeiluihin kannattaa lähteä mukaan. Arjen perustyö vie usein kaiken ajan ja uuden kehittämiselle ei löydy voimia. Kunnissa on paljon asiantuntijuutta ja osaamista, mitä kannattaa hyödyntää. Tässä hankkeessa erityiskiitos kuuluu osallisuuden erityisasiantuntijalle. Yhdessä tekeminen on myös reitti kotouttamistyön valtavirtaistamiseen.

Toiseksi uudenlaiset kumppanuudet edistävät erityisesti kaksisuuntaista kotoutumista. Hankkeemme aikana nousi esiin kuntapäättäjien halu ja kiinnostus tutustua maahanmuuttajiin ja kuulla heidän asioitaan. Yhteisiä keskusteluareenoita ei välttämättä ole ja tässä hanke tarjosi tilan kohtaamiselle. Päättäjät nostivat esiin omaa oppimistaan ja tiedon hankintaa.

Kolmanneksi kokeilu vahvisti ajatusta siitä, että maahanmuuttajat tarvitsevat enemmän tukea ja opastusta demokraattisessa yhteiskunnassa elämiseen kuin mitä annamme siihen. Oppimiseen tarvitaan toistoa, kokeilua ja asian syventämistä erilaisissa kohtaamisissa. Ymmärryksen myötä todellinen osallisuus mahdollistuu ja lisääntyy. 

Arja Loima, maahanmuuttotyön erityisasiantuntija,  [email protected]

Lisätietoa:

Toimi politiikan näyttämöllä | Järvenpää
Demokratiakokeilujen loppukiri häämöttää - Sitra 
 

Lisää kommentteja