OECD on nimennyt luku-, numero- ja kirjoitustaidon perustaidoiksi, joiden heikko osaaminen vaikeuttaa maahanmuuttaneiden kotoutumista ja osallisuutta, sillä PIAAC-tutkimuksen mukaan ikä, koulutustaso ja ensimmäisen polven maahanmuuttajuus korreloivat heikkojen perustaitojen kanssa.

Digitaidoista on tullut kansalaistaito. Valtiovarainministeriön sivustolla sähköinen asiointi mainitaan helpoimpana ja nopeimpana keinona hoitaa viranomaisasioita. Saman ministeriön Miten digitaalisuus vaikuttaa arkeen -sivustolla annetaan esimakua Suomen julkispalvelujen kehityssuunnasta ja vääjäämättömästä digikansalaisuuteen kasvamisesta. Sivusto kertoo, miten Tanskan lainsäädännön mukaan ihannekansalainen on digikansalainen, joka käyttää julkisia palveluja ennen kaikkea sähköisesti. Digitaalisuuteen kykenemättömän tai suostumattoman pitää hakea tähän erikseen poikkeuslupa. (Hjelholt & Schou 2018).

Digitaitojen opettelua voidaan kuitenkin verrata uuden kielen opetteluun ja digitaalista lukutaitoa pidetään riittävänä toimimiseen itsenäisesti sähköisessä maailmassa. Ei-digitaalisista maista kotoisin oleva maahanmuuttanut joutuu kuitenkin opettelemaan samanaikaisesti digitaitoja ja virastokielen palvelun vaikeaa termistöä, kun hän yrittää suomeksi tai ruotsiksi täyttää itseään koskevia sähköisiä lomakkeita.

Osalla maahanmuuttaneista digi- ja kielitaidon oppiminen jää usein satunnaisiin palveluihin

Suomessa asuvista maahanmuuttaneista heikoimmat valmiudet on usein Lähi-idän ja Afrikan ei-digitaalisista ympäristöistä tulleilla vähän koulutusta saaneilla naisilla, jotka ovat jääneet ja jäävät kotoutumiskoulutuksen ulkopuolelle. Heidän kohdallaan digi- ja tiedonhakutaitojen ja suomen tai ruotsin kielen oppiminen jää usein kolmannen sektorin lyhytkestoisten satunnaisten palvelujen varaan. Kun tietotekniikan opetus lähtee ruudunlukutaidosta, ei lyhytkursseilla tehdä asiakkaista digiosaajia.

Osa naisista pitää itse digitaalisia taitojaan riittävinä, kun he osaavat käyttää pikaviestin- ja yhteisöpalveluja sekä sanakirjaa. Yhteisökulttuurin jäseninä näillä naisilla on mahdollisuus delegoida: yhteisöllisen jakamisen kulttuurissa yhteisön etu menee yksilön edun edelle ja asioiden jakaminen on luontevampaa kuin yksilökulttuureissa. Siksi yhdenkin perheenjäsenen, sukulaisen tai ystävän taidot riittävät koko perheen tarpeiksi, mikä heikentää motivaatiota opetella omien pankki- ja terveyspalveluihin sekä asumiseen, toimeentuloon ja lasten koulunkäyntiin liittyvien asioiden hoitamista (Aarnitaival 2012).

Toisen puolesta asiointi vaarantaa oikeus- ja tietoturvan asioinnissa

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön ja DigiIN-hankkeen tutkijatohtorin Ulla Buchertin mielestä puolesta-asiointiin sisältyy ongelmia henkilökohtaisten sosiaali- ja terveysasioiden kohdalla: ”Kun verkossa asiointi ei toteudu asianosaisen ja viranomaisen välillä, vaan siihen osallistuu kolmas taho, vaarantuu asianosaisen oikeus yksityiseen ja luottamukselliseen asiointiin, joiden ohella järjestelyssä on aina väärin tulkitsemisen ja jopa hyväksikäytön vaara.”

Ulla Buchert puhuu sähköistymisen tuomista haasteista: ”Digitaalisten palvelujen tarjonta perustuu paljolti käsitykseen siitä, että kaikki ovat yhtä kykeneviä niitä käyttämään.”

Sähköiseen asiointiin eniten apua tarvitsevat eivät aina tiedä, mistä apua voi pyytää. Sähköistyminen esitetään vääjäämättömänä kehityskulkuna, vaikka tosiasiassa jokainen vaikuttaa omien valintojensa kautta sähköistymisen etenemiseen. Verkkopalveluihin sisältyy lupaus ja mahdollisuus hoitaa asioita itse aktiivisesti ja läpinäkyvästi ilman maantieteellisiä ja ajallisia rajoitteita, mutta tällainen tapa ei palvele kaikkia.

Etenkin julkispalveluja järjestettäessä on otettava huomioon ihmisten moninaisuus: yksi viranomaistehtävistä on jokaisen asiakkaan lakisääteisistä oikeuksista huolehtiminen. Palveluvastuun luisuminen kolmannen sektorin toimijoille, perheenjäsenille, ystäville tai vaikka naapureille vaarantaa palveluja tarvitsevien henkilöiden oikeus- ja tietoturvan.

Sähköisten palveluiden saavutettavuus on taattava

Buchert myös toppuuttelee meitä digihuuman keskellä: ”On ihmisiä, joilta on epärealistista odottaa julkispalvelujen sujuvaa sähköistä käyttöä: esimerkiksi suomen tai ruotsin kielen taidon puute, matala koulutustausta, luku- ja kirjoitustaidon puute omalla äidinkielellä ja kognitiiviset haasteet vähintäänkin vaikeuttavat sähköistä asiointia, usein jopa estävät sen kokonaan.” 

”On kuitenkin tärkeää, että kaikki pyritään pitämään jollakin tavalla mukana kehityksessä”, toteaa Ulla Buchert. ”Lyhyillä digikursseilla ei kuitenkaan tehdä kaikista digiosaajia. Kun on kyse toimeentuloon, asumiseen ja terveydenhuoltoon liittyvistä asioista, ei vain digitaalisesti saavutettavissa oleva apu tavoita kaikkia sitä tarvitsevia. Miten digi- ja suomen kielen taidoton hyötyy ajasta ja paikasta riippumattomista sähköisen asioinnin mahdollisuuksista?”

Helsingin kaupungin ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman arabian-, somalin- ja venäjänkielisten pitkäaikaistyöttömien naisten työllistymiseen tähtäävän Women to Work -hankkeen asiakkaista osa toivoo voivansa vastaisuudessakin saavansa julkisia palveluja tiskipalveluna, kirjeitse ja puhelimitse. He toivovat myös voivansa asioida omalla äidinkielellään tai selkosuomeksi. Virallisten kielten heikko taito, verkkopankkitunnusten, digitaitojen ja tukiverkoston puuttuminen nähdään esteinä sähköisten palvelujen saavutettavuuteen.

Tiina Launonen, projektiassistentti, Women to Work -hanke

Kuvassa Women to Work -hankkeen ryhmänohjaajat Zainab Al-Ali, Suhuur Musse ja Marina Rinas.

Lisätietoja:

Women to Work -hanke kehittää palveluja arabian-, somalin- ja venäjänkielisten työnhakijoiden auttamiseksi kohti työelämää. Helsingin TYP:n aikuisten palvelujen koordinoimaa hanketta rahoittavat Helsingin kaupunki ja Euroopan Sosiaalirahasto.

Lisätietoja Women to Work -hankkeen toiminnasta kuntakokeilussa keväällä 2021: projektissuunnittelija Tanja Namrood puh. 09 310 70850, 040 148 3801.

Woment to Work -hanke Helsingin kaupungin sivustolla