Ruotsissa pyritään nopeuttamaan maahanmuuttajien asettautumista työelämään kolmella uudistuksella

Julkaisuajankohta 16.9.2020 13.12
Uutinen

Uudessa raportissa esitellään kolme uudistusta, joiden avulla on pyritty parantamaan maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolkuja. Raportti käsittelee erityisesti kahta uudistuksista: niin sanottua asettautumisohjelmaa ja pikareittiä. Kolmas raportissa esiteltävä uudistus keskittyy palkkatukiuudistukseen ja on yhä kesken.

Maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolut Ruotsissa: Kolmen toimen piteen kartoitus -raportin mukaan Ruotsissa on panostettu esimerkiksi eri toimijoiden yhteistyöhön ja työntekijöiden ja työpaikkojen yhteen saattamiseen. Lisäksi esimerkiksi työhallinnon eri palveluita on yhdistetty kotoutumiskoulutukseen. Kehityskohteiksi nousevat raportin mukaan esimerkiksi kohderyhmien tavoittaminen ja tietojärjestelmien toimivuus.

Raportti on osa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan Maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolut (MAKO) –hanketta. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispoluista työllistymisasteen ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi.

Lisätietoja:

Maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolut Ruotsissa: Kolmen toimenpiteen kartoitus

Raportti: Ruotsi vahvistaa maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolkuja yhteistyön ja yksilöllisen ohjauksen keinoin

Back to news