Hyppää sisältöön

Kotoutuminen.fi

Kotoutuminen.fi-verkkopalvelu on suunnattu työssään maahanmuuttaneita kohtaaville, kotoutumisen edistämisen ja pakolaisten vastaanoton toimijoille. Palvelua ylläpitää työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskus.

Nainen ja mies keskustelevat julkaisusta

Mies katsoo hymyillen tietokonetta työpöydän ääressä.

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi syrjintä .
Rakenteellista syrjintää voi torjua parantamalla saavutettavuutta ja monipuolistamalla tietolähteitä
22.6.2023 | Uutinen
Rakenteellisen syrjinnän vastaisia toimia ovat esimerkiksi nykyisen lainsäädännön arvioiminen sekä rakenteellisen syrjinnän seuranta niin työelämän kuin koulutuksen parissa. Esimerkiksi koulutuksessa olisi tunnistettava eriarvoistavia käytäntöjä niin opetuksen sisällöissä, opetustilanteissa kuin oppilaitoksen ilmapiirissä. Tiedot käyvät ilmi oikeusministeriön tuottamasta esiselvityksestä, joka on osa valtioneuvoston toimintaohjelmaa hyvien väestösuhteiden edistämiseksi sekä rasismin torjumiseksi.
Yhdenvertaisuuslaki muuttuu - uudistuksia työnantajien vastuisiin ja varhaiskasvatuksen suunnitteluun
4.10.2022 | Uutinen
Hallitus on antanut esityksen laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Yhdenvertaisuuslailla ehkäistään syrjintää ja parannetaan syrjinnän kohteeksi joutuneiden oikeusturvaa. Lakiuudistuksella pyritään vahvistamaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja valvomista myös työpaikoilla.
Maahanmuuttaneet sateenkaari-ihmiset ovat muita haavoittuvammassa asemassa
1.7.2022 | Uutinen
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin identifioituvat maahanmuuttaneet kokevat erityisiä haasteita suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) käynnissä olevan tutkimuksen haastatteluaineistosta. Tutkimuksella pyritään saamaan lisää tietoa maahanmuuttaneiden sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnista Suomessa. 
Kaikki uutiset

Tapahtumat

Sivut, joissa tagi syrjintä .
Hyvien väestösuhteiden foorumi
28.5.2024 - 29.5.2024
Hyvien väestösuhteiden foorumi järjestetään toisen kerran 28.-29.5.2024. Vuoden 2024 hyvien väestösuhteiden foorumi järjestetään Kajaanissa. Foorumin tarkoituksena on tuoda yhteen toimijoita kautta Suomen kertomaan ja kuulemaan, mitä kaikkea ja ketkä tekevät hyvien väestösuhteiden edistämiseksi ja rasismin torjumiseksi.
Tapahtumat

Nainen nojailee pystypöytään ja hymyilee

Lue blogiamme

Sivut, joissa tagi syrjintä .
Espanjasta mallia viharikosten, vihapuheen ja syrjinnän ehkäisyyn
1.7.2022
Suomesta lähti kesäkuun alkupuolella yhdeksänhenkinen asiantuntijaryhmä opintovierailulle Espanjaan. Ryhmän tavoitteena oli tutustua Madridissa toimivaan Espanjan rasismin ja muukalaisvihan...
Vihapuheelle ei pidä antaa tilaa
4.3.2022
Ukrainan kriisillä on monenlaisia vaikutuksia myös Suomessa asuvien ihmisten turvallisuuden tunteeseen, asenteisiin ja eri ryhmien väliseen vuorovaikutukseen. Kunnissa ja järjestöissä voidaan...

Kotoutumisen kumppanuusohjelma

Työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen kumppanuusohjelma tukee kotoutumista ja yhteiskunnan vastaanottavuutta edistävän työn vaikuttavuutta tuomalla toimijoita yhteen sekä lisäämällä monialaista ja moniäänistä yhteistyötä.

”Kumppanuusohjelmassa rakennamme rajoja rikkovaa, monialaista yhteistyötä. Muutamme tapaa tehdä kotoutumistyötä, kumppanuudessa. Tule mukaan!”

Varpu Taarna, kotoutumisen osaamiskeskus, työ- ja elinkeinoministeriö

Tutustu kumppanuusohjelmaan

Varpu Taarna

Kotoutumisen indikaattorit -tietokanta Kotoutumisen indikaattorit -tietokannan avulla voidaan seurata kotoutumisen tilaa ja sen kehittymistä Suomessa.
Kototietokanta Kototietokanta on avoin, rekisteripohjainen tilastotietokanta, joka tarjoaa kattavasti maahanmuuttajaväestöstä Suomessa.
Kotoutumisen kumppanuusohjelma Kumppanuusohjelman tavoitteena on ideoida, tunnistaa ja tukea kotoutumistyötä tukevia yhteistyömahdollisuuksia.
Opi kotoutumisesta Verkkokoulutus on suunnattu erityisesti aloitteleville kotoutumisen ammattilaisille. Koulutuksesta saat kattavat perustiedot kotoutumisesta ja pakolaisten vastaanotosta.
Osaava edustaja Osaava edustaja -verkkokoulutuksesta saat perustietoa edustajan tehtävistä sekä muista ilman huoltajaa Suomeen saapuneisiin lapsiin liittyvistä asioista ja lainsäädännöstä.
Kumppanuusalusta Kumppanuusalusta on vuorovaikutteinen, digitaalinen ja yhteisöllinen yhteistyötila kotoutumisen, maahanmuuton ja pakolaisten vastaanoton toimijoille, asiantuntijoille, sidosryhmille ja verkostoille.
Tietoa Ukrainan tilanteeseen liittyen Kotoutumisen osaamiskeskus kokoaa luotettavien tahojen tuottamaa viestintää ja tuottaa päivittyvää tietoa (UKK) Ukrainasta saapuvien oleskelusta, tilapäisestä suojelusta, työskentelystä ja palveluista Suomessa.
Kotoutumislain kokonaisuudistus (KOTO24) Kotoutumisen edistämisestä annettu laki esitetään kumottavan uudella kotoutumisen edistämisestä annettavalla lailla. Tavoiteltu voimaantuloaika on vuonna 2025 samanaikaisesti TE-palvelujen uudistuksen kanssa.
Korona – Covid 19 Tietoa koronaviruksesta ja sen vaikutuksista eri kielillä. Epidemian aikana hyödynnettäviä aineistoja työssään maahanmuuttaneita kohtaaville.