Hae TEM:n järjestöavustusta 18.12.2020 mennessä

Julkaisuajankohta 16.11.2020 9.00
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa vuodelle 2021 valtionavustuksen erityisavustuksena järjestörahoitusta, jonka tarkoituksena on edistää kolmannen sektorin tekemää työtä kotoutumisen edistämiseksi. Vuoden 2021 haussa etsitään pienten yhdistysten maahanmuuttaneiden kotoutumista ja yhteiskunnallista osallistumista edistäviä hankkeita. Haussa painotetaan pieniä yhdistyksiä, joiden toiminta kaipaa vielä kehittämistä paremman tuloksellisuuden aikaansaamiseksi. Haku on avoinna 16.11.–18.12.2020.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on vuonna 2020 uudistanut kotoutumisen kumppanuusohjelmaa tavoitteenaan luoda uudenlainen, eri toimijoita paremmin mukaan ottava toimintakulttuuri. Kumppanuusohjelman avulla luodaan mahdollisuuksia eri tahojen väliseen monialaiseen yhteistyöhön ja järjestelmätason kumppanuuksien muodostumiseen. 

Vuosina 2021–2022 kumppanuusohjelman tavoitteena on tukea erityisesti pienten yhdistysten mahdollisuutta osallistua yhteistyöhön ja saada äänensä kuuluviin. Tämän vuoksi myös vuoden 2021 kotoutumista tukevan järjestötoiminnan hankerahoitusta suunnataan pienille yhdistyksille.

Rahoitusta voivat hakea pienet yhdistykset, joissa on hakuhetkellä enintään kaksi palkattua työntekijää. TEM tukee rahoituksella yhdistystoiminnan organisoimista ja hallintoa niin, että se täyttää rekisteröityyn yhdistykseen kohdistuvat vaatimukset, ja että toiminta olisi laadultaan ja määrältään mahdollisimman tuloksellista.

Hakuohjeet julkaistaan kotouttaminen.fi-verkkopalvelussa

Hakua koordinoi työ- ja elinkeinoministeriön kotouttamisen osaamiskeskus. Hankehaku käynnistyy maanantaina 16.11.2020 ja päättyy perjantaina 18.12.2020.

Hankerahoitusta haetaan täyttämällä hakulomake sekä vaaditut liitteet. Hakemukset toimitetaan 18.12.2020 klo 16 mennessä työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamoon joko sähköisenä tai paperiversiona. Tieto rahoituspäätöksistä annetaan mahdollisimman pian haun päättymisen jälkeen.

Tutustu tarkempiin hakuohjeisiin ja -lomakkeisiin sekä viime vuonna avustusta saaneisiin hankkeisiin kotouttaminen.fi:ssä järjestöavustuksen sivulla: kotouttaminen.fi/jarjestoavustus.

Lisätietoja:

Järjestöavustushaun 2021 hakuohjeet ja -lomakkeet
Vuonna 2020 rahoitusta saaneet hankkeet

Kotoutumisen kumppanuusohjelma

Erityisasiantuntija Varpu Taarna[email protected]

Tillbaka till nyheter