Toukokuun AMIF-haussa rahoitetaan yhteiskunnan vastaanottavuutta edistäviä hankkeita

Julkaisuajankohta 11.2.2021 16.50
Uutinen

3. toukokuuta käynnistyvän Euroopan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) rahoitushaun teemana on yhteiskunnan vastaanottavuus. Tukea myönnetään 2-4 hankkeelle yhteensä noin 450 000 euroa.

Kevään AMIF-haussa rahoitus kohdistetaan hankkeisiin, jotka edistävät yhteiskunnan vastaanottavuutta ja antirasistista toimintakulttuuria. Tuettavien hankkeiden odotetaan tekevän näkyväksi yhteiskunnan roolia kolmansista maista muuttaneiden kotoutumisessa Suomeen. Lisäksi rahoitettavat hankkeet kasvattavat ymmärrystä rakenteellisesta rasismista ja edistävät maahanmuuttaneiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Rahoitushaku tukee kotoutumisen kumppanuusohjelman tavoitteita ja toimeenpanoa. Kotoutumisen kumppanuusohjelma on työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima ohjelma, joka tukee kotoutumista ja yhteiskunnan vastaanottavuutta edistävän työn vaikuttavuutta tuomalla toimijoita yhteen sekä lisäämällä monialaista ja moniäänistä yhteistyötä.

Sisäministeriö järjestää kevään AMIF-hausta koulutuksen 4. maaliskuuta. Koulutuksessa käydään läpi hankkeiden suunnittelua ja rahoituksen hakemista. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön ja oikeusministeriön asiantuntijat kertova yhteiskunnan vastaanottavuuden edistämisestä, rasismin vastaisesta työstä ja hyvien väestösuhteiden edistämisestä. Koulutus järjestetään etäyhteyksin ja koulutukseen on ilmoittauduttava etukäteen. 

Lisätiedot:

EUSA-rahastojen tiedote AMIF-rahoitushausta 11.2.2021

Ilmoittautuminen AMIF-rahaston hakukoulutukseen 4.3.2021 

Kotoutumisen kumppanuusohjelma

Ajankohtaista
Tillbaka till nyheter