Oppivelvollisuus laajenee vuonna 2021

Julkaisuajankohta 16.4.2021 8.50
Uutinen

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti oppivelvollisuus laajenee vuonna 2021. Laajenemisen myötä oppivelvollisuusikä nousee 18 ikävuoteen ja ohjausta sekä oppilashuollon palveluita vahvistetaan.

Oppivelvollisuuden laajeneminen tulee voimaan 1.8.2021. Oppivelvollisuutta sovelletaan ikäluokittain, ja se koskee ensimmäisen kerran oppilaita, jotka ovat keväällä 2021 yhdeksännellä luokalla. Oppivelvollisen on hakeuduttava toisen asteen koulutukseen ennen perusopetuksen päättymistä. 

Jatkossa oppivelvollisuus päättyy, kun oppilas on täyttänyt 18 vuotta tai suorittanut toisen asteen tutkinnon eli ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon. Maahanmuuttotaustaiset oppivelvolliset voivat suorittaa oppivelvollisuutta myös aikuisten perusopetuksessa tai kansanopistojen järjestämässä koulutuksessa, jos suomen ja ruotsin kielen taito ei ole riittävä perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. 

Oppivelvollisuuden laajenemisen myötä toisen asteen koulutuksesta tulee oppivelvollisille maksutonta. Opintojen lisäksi esimerkiksi oppikirjat, kokeet sekä muut materiaalit ja työvälineet ovat jatkossa opiskelijalle maksuttomia. 

Nuorille tarjotaan tukea ja ohjausta opiskelupaikan etsinnässä ja opinnoissa 

Vastuu oppivelvollisuuden suorittamisen ohjaamisesta ja valvonnasta on oppilaan huoltajilla, oppilaitoksella ja asuinkunnalla. Kouluissa tulee huolehtia, että nuori saa riittävää tukea ja oppilaan-ohjausta ja löytää sopivan opiskelupaikan. Vastuu siirtyy toisen asteen oppilaitokselle, kun opinnot siellä alkavat. Asuinkunnalla on viimesijainen vastuu etsiä nuorelle opiskelupaikka ja ohjata tarvittaessa muiden palveluiden piiriin.

Oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitteena on, että jokainen nuori suorittaa toisen asteen tutkinnon. Uudistus vahvistaa koulutus- ja osaamistasoa, kaventaa oppimiseroja, kasvattaa koulutuksellista tasa-arvoa ja lasten ja nuorten hyvinvointia ja lisää yhdenvertaisuutta. 

Tietoa oppivelvollisuuden laajenemisesta on julkaistu useilla kielillä 

Oppivelvollisuus laajenee -esite. (kielet: suomi, ruotsi, pohjoissaame, englanti, viro, venäjä, arabia, somalia)

Oppivelvollisuudesta viittomakielellä. 

Oppivelvollisuudesta selkokielellä.  

Lisätiedot: 
Tietoa oppivelvollisuuden laajentamisesta opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

Tillbaka till nyheter