Maahanmuuttajien koulutuksissa huomioitava perusosaamisen vahvistaminen

Julkaisuajankohta 25.8.2020 14.43
Uutinen

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) on julkaissut arviointiraportin maahanmuuttajien koulutuspolkujen nopeuttamiseen tähdänneiden uudistusten vaikutuksista vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksessa, aikuisten perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Arvioinnin mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden perusosaamisen vahvistaminen on tärkeässä roolissa.

Arvioinnissa esitetään suosituksia ja kehityskohtia, joiden kautta prosessia voidaan kehittää. KARVI:n mukaan tulevaisuudessa maahanmuuttajien koulutuspolkujen nopeuttamiseksi ja suju-voittamiseksi tulee kiinnittää huomiota koulutusmuotojen vastuiden selkeyttämiseen, lukutaidon eri opiskelijaprofiilien selkeyttämiseen ja koulutuspolkujen joustavuuteen ja monimuotoisuuteen.

Arvion mukaan opetuksen ja koulutuksen järjestäminen sujuu oppilaitoksissa kuitenkin keskimäärin hyvin. Suurena haasteena koulutuksen kehittämiselle on maahanmuuttajien heterogeenisyys osaamisen ja opiskeluvalmiuksien suhteen. Esimerkiksi opettajat kokevat opetusryhmien heterogeenisyyden haasteeksi, johon on arvion mukaan haastava vastata ilman opetuksen eriyttämistä ja siihen tarvittavia lisäresursseja.

Lisätietoa:

KARVI:n arviointiraportti Maahanmuuttajien koulutuspolut – Arviointi vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksesta, aikuisten perusopetuksesta ja ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimusten joustavoittamisesta

Tillbaka till nyheter