Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää järjestörahoitusta 10 järjestölle sukupuolten tasa-arvoa edistävään työhön

Julkaisuajankohta 16.1.2020 11.50
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) myöntää järjestöille yhteensä 590 000 euroa avustusta kotoutumista tukevaan työhön vuodelle 2020. Valtion erityisavustuksella rahoitetaan hankkeita, joiden tavoitteena on vahvistaa maahan muuttaneiden yhteiskuntatietoisuutta erityisesti sukupuolten tasa-arvoon, seksuaaliterveyteen, itsemääräämisoikeuteen sekä haitallisiin perinteisiin liittyvissä kysymyksissä. Rahoitettava toiminta edistää yksilön mahdollisuutta positiiviseen kasvuun ja kehitykseen sukupuolesta, iästä tai perhetilanteesta riippumatta.

Kotouttaminen.fi-verkkopalvelussa julkaistun rahoitushaun hakuaika päättyi 26.11.2019. Määräaikaan mennessä hakemuksia vastaanotettiin 45 järjestöltä ja uskonnolliselta yhteisöltä.

Avustusta jaettiin 10 järjestölle. Hakemuksista valikoituivat rahoitettavat hankkeet sen perustella, miten suunnitellut hanketoiminnat vastasivat vuoden 2020 hankerahoituksen tavoitteita ja, miten vaikuttavaa toiminta olisi sekä määrällisesti että laadullisesti. Lisäksi otettiin huomioon muun muassa hakijoiden aiempi kokemus haun teemaan liittyen, suunniteltu yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä rahoituksen maantieteellinen jakautuminen.

Järjestöavustusta koordinoi TEM:n kotouttamisen osaamiskeskus.

Vuonna 2020 rahoitettavat hankkeet ja järjestöt:

  • Amal ry, 43 000 €
  • Fenix Helsinki ry, 42 000 €
  • Filoksenia ry, 18 000 €
  • Folkhälsans Förbund rf, 65 000 €
  • Kouvolan kansainvälinen kulttuurikeskus ry, 72 000 €
  • Loisto Setlementti ry, 68 000 €
  • Mannerheimin Lastensuojeluliitto Pohjanmaan piiri ry, 70 000 €
  • Satakunnan monikulttuurisuusyhdistys ry, 63 000 €
  • Sateenkaari Koto ry, 37 000 €
  • Setlementti Tampere ry, 112 000 €

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Anne Alitolppa-Niitamo, [email protected]

Tillbaka till nyheter