Kotouttaminen.fi-blogi

Kotouttamisen osaamiskeskus julkaisee kotouttaminen.fi:ssä kotouttamiskentän eri toimijoiden blogikirjoituksia. Kirjoittajina ovat osaamiskeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijat sekä yhteistyökumppanit ja esimerkiksi hankkeiden, kuntien, järjestöjen kotouttamisen ja pakolaisten vastaanoton toimijat.

Tuttava-toiminta on yhteinen askel kohti vapaaehtoistoimintaa

Julkaisupäivä 9.5.2017 9.00 Blogit

Annukka Oksman-Hiukka, Pirjo Honkanen, Marja-Leena Kyllönen, Anu Ylisaukko-ojaMiten voisimme helpottaa turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajataustaisten polkua vapaaehtoistoimintaan? Kuinka voimme rohkaista heitä lähtemään mukaan vapaaehtoistoimintaan kielitaidon puuttuessa? Ratkaisuna tähän on Oulussa kehitetty Tuttava-toiminta.

Tuttava-toiminta tukee turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kotoutumista sekä luo kohtaamisia turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välille. Tarkoituksena on ohjata turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tuetusti vapaaehtoistoimintaan, ja siten madaltaa kynnystä lähteä kokeilemaan vapaaehtoistoimintaa yhteisen kulttuurin ja kielen puuttuessa. Kokeneet vapaaehtoiset ohjaavat maahanmuuttajataustaisia vapaaehtoisuuden alkutaipaleella. Nimi tulee sanoista tuttu vapaaehtoinen eli tuttava. Tuttava on tukena vapaaehtoistoiminnassa, perehdyttää vapaaehtoistyötehtävään ja avaa vapaaehtoistyön maailmaa Suomessa. Yhteisenä kielenä on suomi, joten toiminta kartuttaa myös maahanmuuttajien kielitaitoa.

Myös vapaaehtoiset saavat tukea. Toiminta alkaa perehdytystilaisuuksilla, joiden aikana mm. käydään läpi yhteiset pelisäännöt ja käytännöt. Lisäksi vapaaehtoiset pääsevät tutustumaan tuleviin ohjattaviinsa. Perehdytyksen jälkeen työparit sopivat yhteiset tutustumiskerrat (3-5) vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisten taustajärjestöjen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit huolehtivat toiminnan onnistumisesta ohjaamalla ja tukemalla vapaaehtoista niin kuin muussakin vapaaehtoistoiminnassa.

Tuttava-toiminta syntyi Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman ESIKOTO-hankkeen, Vuolle Setlementin vapaaehtoistoiminnan verkosto VAREKsen ja Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Ilonpisara-hankkeen yhteisen ideoinnin ja suunnittelun pohjalta. Toimijat miettivät yhdessä, miten saada turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia osaksi suomalaista vapaaehtoistoimintaa.

Tähtäimessä on kaksisuuntainen kotoutuminen

Tuttava-toiminnan tavoitteena on saada aikaan positiivisia kohtaamisia ja rohkaisevia kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta kaikille osapuolille sekä edistää kaksisuuntaista kotoutumista. Tavoitteena on näin lisätä yhdistysten ja järjestöjen rohkeutta rekrytoida maahanmuuttajataustaisia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Turvapaikanhakijoilla ja maahanmuuttajilla on paljon taitoja ja osaamista, joita voidaan hyödyntää myös vapaaehtoistyössä. Tuttava-toiminta tarjoaa niin järjestöille, vapaaehtoisille kuin maahanmuuttajataustaisille mahdollisuuden yhdessä tekemiseen, osaamisen vaihtoon ja uuden oppimiseen. Myös kokeneet vapaaehtoiset voivat saada toiminnan kautta uusia kokemuksia, löytää itsestään uusia vahvuuksia ja saada positiivista energiaa harrastukseensa.

Ensimmäinen askel kohti vapaaehtoistoimintaa on otettu

Tänä keväänä 14 turvapaikanhakijaa otti ensimmäisen askeleen kohti vapaaehtoistoimintaa. Palaute toiminnasta oli hyvää. Toivottavasti mahdollisimman monelle heistä syntyi pysyvämpi into vapaaehtoistyöhön joko kokeilemassaan tehtävässä tai jossain muussa tehtävässä.

Tuttava-toiminnan palautteita keväältä 2017:

”Mahtava, että saan auttaa toisia ihmisiä. Yksin en olisi uskaltanut mennä vapaaehtoiseksi. Tuttavan kanssa oli helppo lähteä toimintaan mukaan.”

”Turvapaikanhakijavapaaehtoisemme toi paljon uutta iloa ja ilmettä meidän toimintaamme. Asukkaamme tykkäsivät kovasti ja olivat halukkaita opettamaan suomea hänelle. Molemminpuolinen ilo.”

”Haluan auttaa ihmisiä, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia suomen kulttuuria. Luin kirjaa ikäihmiselle, hän kuuli iltasadun ja minä opin lukemaan paremmin suomen kieltä.”

Anu Ylisaukko-oja, projektityöntekijä, ESIKOTO-hanke, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö

Lue lisää:

Tuttava-toiminta (varesverkosto.fi)

Esikoto-hanke (odl.fi)

Kuvassa vasemmalta : Annukka Oksman-Hiukka ja Pirjo Honkanen VARES-verkosto, Marja-Leena Kyllönen Mäntykoti ry:n  Ilonpisara-hanke sekä Anu Ylisaukko-oja ESIKOTO-hankkeesta.

 

 

Kommentit
Ei kommenteja vielä. Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita